Pienen valonpilkahduksen jälkeen sain jälleen huomata, että matka on vielä hyvin pitkä ja matkalle osuu kuoppia ja notkoja monta kertaa. Lapseni, nuoreni, huone oli tässä taannoin siivoamatta hyvin pitkän aikaa. Lapsi ei ole siivousintoilija, minkä sille mahtaa, että äitiinsä tulee.. ajattelin siis että lapseni on sen suhteen vain laiska. Tajusin kuitenkin, että taustalla saattaa olla muutakin, pelkoa ja ahdistusta jostain mitä en (taaskaan) ymmärrä. Lopulta luovutin, ajattelin helpottaa lapseni oloa ja siivosin huoneen. Ja vieläkin aina välillä saan ison muistutuksen siinä, että tein siinä väärin. Nyt olen koskenut lapseni huoneessa ihan kaikkeen. Ja niillä samoilla käsillä olen ennen sitä tehnyt vaikka ja mitä. Hirvittävän vaikea asia lapseni käsitellä! On asioita, joihin lapseni pystyy huoneessaan siitä huolimatta koskemaan, mutta paljon on asioita, joihin ei voi. Koulukirjoja ei voi pitää hyllyssä, koska minä olen sen siivonnut. Tablettia ei voi käyttää, koska minä olen sitä siirtänyt. Kirjoja ei voi lukea, koska minä järjestelin ne hyllyyn. Pöydän nurkalla on rasvapurkki, josta annan illalla lapselle käsirasvaa. Itse purkkiin hän ei voi koskea, koska minä olen siihen koskenut. Rasvapurkki saa olla vain tietyssä kohdassa, koska muualla se saastuttaa kaiken. Huoneesta pois viemäni tavarat ovat muualla saastuttaneet muita asioita, koska ne olivat huoneessa paikassa, jossa oli jotain joka oli osunut johonkin. Näin vain muutaman asian mainitakseni.

Olen siis välillä hyvin ymmälläni siitä, miten minun pitäisi toimia, etten lisäisi lapsen ahdistusta. Yritän pitää normaaleista arjen toiminnoista kiinni, ihan jo senkin vuoksi, että meitä on tässä perheessä muitakin. Mutta jos teen näin, koska näin meillä vain tehdään, niin teenkö ihan väärin, koska lapseni ahdistuu siitä, että joutuu tekemään/koskemaan jotain mikä on hänen mielestään likaista? Tai jos myönnyn ja annan lapsen tehdä niin kuin hän parhaaksi katsoo, niin onko se sama kuin myöntäisin että asia on juuri niin likainen kuin lapseni sen kuvittelee olevan? Tähän ei kukaan ole osannut minulle vastata. Toisaalta näin ja toisaalta taas noin. Tasapainoilua kaaoksen ja järjestyksen välissä. Ja koska minä välillä jääräpäisesti pidän kiinni minun mielestäni "normaalista" tavasta toimia otamme toisinaan yhteen kovastikin. Välillä en tiedä melskaako jostain asiasta ahdistuva lapseni vai hänen olallaan pomppiva KuningatarMurkku. Ja kun väsyksissä oleva äitikin kiihtyy nollasta sataan naps vain.. voi huokaus. Mutta tapahtui päivän aikana mitä tahansa, niin illan tullen tämä nuori tulee kainaloon, pyytää että laulan unilaulun ja toisinaan pyytää jäädä viereensä hetkeksi makaamaan, että ajatukset rauhoittuvat. Tasapainoilua siis senkin välillä onko äiti ihan paska vai ei..