Talvi tuli. Se on ollut eräältä kantilta lapselleni vaikeaa: hän ei pysty muistamaan kumpi talvitakki minulla oli päällä eräässä tilanteessa viime talvena. Tapahtumissa ei ollut silloin mitään tavallisuudesta poikkeavaa näin aikuisen näkökulmasta, mutta se tilanne osui ajankohtaan jolloin lapsi voi hyvin huonosti ja odotimme vasta ensimmäistä vastaanottoaikaa. Takit on tokikin pesty vähintään keväällä kesävarastointia varten, mutta silti epäilyksen siemen iti lapseni ajatuksissa, että josko takit eivät olekaan peseytyneet kunnolla. Tämän myötä lapsi ei voinut kulkea lähelläni, enkä saanut koskea mihinkään hänen omaansa, jos minulla oli talvitakki päällä tai olin sen juuri riisunut. Jonkin aikaa siis sukellettiin taas syvissä vesissä ja lujaa, talvitakkini selvästi nostattivat lapseni mieleen tunteita alkuvuoden ahdistuksesta. Nyt pari viikkoa takkeja käytettyäni lapseni alkaa pikku hiljaa uskoa, ettei takeissa ole mitään vaarallista, mutta monta kertaa sen on ääneen saanut hänelle kertoa.

Onhan niitä hyviäkin hetkiä ollut. Niin kuin eilen illalla. Lapseni pystyi syömään iltapalaa ilman että kuurasi käsiään sitä ennen monta kertaa. (Suihkussa hän oli juuri käynyt, mutta kun "Suihkunkin jälkeen kädet pitää pestä vielä moneen kertaan, sillä suihkun hana on likainen. Kaikkihan koskevat siihen suihkuun mennessään ensin likaisella kädellään.." Ihan järkiajatus toisaalta.) Lapseni oli kyllä menossa käsipesulle, mutta tartuin häntä olkapäästä kiinni ja rauhallisesti kysyin, että onkohan se pesu ihan tarpeellinen. Muutama sana vaihdettiin ja kerrankin lapseni päätyi samaan lopputulokseen, että ehkä sen pesun voi sittenkin jättää väliin. Vielä joku aika sitten ajatusketjun katkaiseminen oli ihan mahdotonta. Ehkä nyt moni muukin asia ja tunne olisi jo muunnettavissa, kun oikeaan aikaan oikealla tavalla osaisi ja hoksaisi kyseenalaistaa ja vakuuttaa, että ei ole hätää.

On hyvin paljon asioita, jotka lastani vaivaavat edelleen suuresti, saisin kirjoitettua niistä vaikka romaanin. Olemme joutuneet sen vuoksi pohtia, onko lapsellani oleva lääkitys ihan ok. Lapsi itse tunnistaa, että on se häntä auttanut joidenkin asioiden hallinnassa, vaikka toisaalta ahdistuksen tunteet ovat edelleen myös hyvin voimakkaita varsinkin iltaa kohti. Ja eräänä päivänä kun lääke oli vahingossa jäänyt ottamatta hänen olikin ollut yllättäen paljon helpompi ja tasaisempi olla koko päivän. Murkkuikäisellä toki tunnelmat vaihtelevat muutenkin eessuntaassun, mutta hoitava tiimi nyt pohtii lääkityksen jatkosuunnitelmaa. Ylös-alas-ylös-alas, mitä-miten-missä-milloin.