Vaiko eikö. 

Olen ollut viime aikoina tilanteeseen jotenkin tosi väsynyt. Tai aika pitkäänkin. En edes tajunnut, miten väsynyt. Mutta joo, olen ollut, tajuan sen nyt. Alkusyksystä saimme yllättäen ajan perheterapeuttien vastaanotolle. Emme olleet itse sitä pyytäneet, emme tiedä kuka sen meille ohjasi. Mutta ehkä hyvä niin. On tullut todetuksi, että pakkoajatus/toimintahäiriö on pitkäaikainen hoidettava ja siksi perhettä paljon kuormittava. Kyllä, todellakin. On nostettu nuoren lääkeannosta ja todettu, että ei riitä edelleenkään, vaikka ollaan oikeastaan maksimissa. Ei riitä ei. Tosin olen itse alusta asti ollut sitä mieltä, ettei lääkitys ole ollutkaan sopiva/yksinään riittävä nuoremme kohdalla. Nyt rinnalle nostetaan jokin toinenkin lääke. Ilmeisesti. Psykologisia testejäkin suunniteltu. Kai. Mistään näistä meillä ei olisi vieläkään mitään tietoa, mutta saimme sovittua nuoren oman työntekijän kanssa vastaanoton ja hän näitä meille kertoi. Aina suurella hämmästyksellä ihmettelen sitä, että miten edelleenkin me vanhemmat olemme ihan pimennossa siitä mitä nuorellemme tapahtuu. 

No, joka tapauksessa, hyvä että edes pimennossa jotain suunnitellaan. Tilanne on oikeastaan se, että nyt jotain pitäisi jo tapahtua. Jos ei, niin lopulta vaihtoehtona on osastohoito. Vuosi sitten olin sitä mieltä, että ei missään tapauksessa, kyllä me tästä selviämme ilmankin. Mutta tänään olen toista mieltä. Ilman muuta osastohoito, jos kerta muu ei auta. Silläkin uhalla, että koulunkäynti siirtyy muualle hetkeksi ja nuoren harrastukset jäävät joksikin aikaa tauolle. Mutta jos nuori ei kotona kerta kaikkiaan tunnu pystyvän mihinkään, eikä mitenkään päin uskalla kohdata pelkojaan, niin pian ei muutakaan vaihtoehtoa ole. Ehkä ensin kokeillaan vielä se uusi lääkitys. Sen jälkeen sitten.. Tai mistä minä tiedän, miten hoitava lääkäri asioita on katsonut. Kuitenkin vielä niiiiiiiin kovasti toivon, että jostain jo kuuluisi se ensimmäinen todellinen "klik", joka saisi jonkin lukon nuoreni sisällä aukeamaan. Vaikka edes jotain pientä, mutta kuitenkin pysyvästi aukinaiseksi jäävää. Minä niin toivon..