Pelkään koko sydämestäni.

Kuluva syksy on tuonut nuorelle lisää oireita, tai niin minä koen. Nuori väittää, että aina välillä jotain häviää, mutta en tiedä mitä se on. Saman verran tulee kuitenkin uusia oireita ja vanhatkin tuppaavat toisinaan palaamaan. Koko talossa nuorella on vain muutama paikka jossa hän voi olla: oma sänky, vierashuoneen sohvan yksi nurkka ja puiset varajakkarat. Kaikkialla muualla on "jotain". En edes jaksa kaikkea luetella.

Hyvin monena iltana olen istunut yksinäni sohvalla ja itkenyt. Kello on usein silloin jo paljon, koska nuoren iltatoimissa menee järjettömästi aikaa. Tänäänkin nuori alkoi iltapalalle puoli yhdeksän aikaan ja vasta äsken pääsi sänkyyn asti. Syötyään sitä ennen seisaaltaan porkkanaa ja leipää, vitkuteltuaan, venyteltyään, suihkuteltuaan.. ja pesten suihkun jälkeen vielä lisäksi jalkojaan vessanpytyn päällä. Illat venyvät, riippumatta siitä onko joku puuttumatta, tai hoputtaako joku, suuttuuko. Tänään yritimme ihan tosissamme olla hoputtamatta, suuttumatta - mutta kun viimeinen vessakäynti vain venyi ja venyi ja venyi.. ja kun tajusimme että vessan lattia on likomärkä ja pytty täynnä märkää paperia.. huutoa ja itkua.

Minä vain en enää tiedä mitä tehdä! Teen niin tai näin, niin aina nuoren mielestä väärin. Lukemattomina iltoina minusta on tuntunut, että kuristun ja tukehdun, että rämmin rapakossa ilman uimataitoa. Olen huutanut itsekseni sisälläni, että auttakaa nyt herran tähden joku, ennen kuin hajoamme kaikki! Minä en enää tiedä mikä johtuu mistäkin, en enää tiedä aiheuttaako lääkeannoksen nosto maksimiin tämän vai haluanko vain uskotella itselleni, ettei nuoressani ole mitään vikaa, mutta se lääke.. Vai olenko itse vain niin väsynyt, että näen enää vain kaikki mustat puolet. Minä en tiedä enää mistään mitään, muuta kuin sen, että minä pelkään. Pelkään sydämeni pohjasta, etten enää kohta jaksa. Pelkään, että koko perheemme hajoaa. Pelkään, ettei enää mikään koskaan palaa ennalleen. Ja ennen kaikkea pelkään, että olen menettämässä lapseni jollekin asialle, mitä en ymmärrä. Jota vastaan yritän taistella onnistumatta. Minulla on ihana, älykäs ja hauska lapsi, mutta aina vain useammin unohdan sen ja näen hänet täysin päinvastaisena.

Anna anteeksi rakas lapseni, etten osaa enää auttaa. Anna anteeksi rakas lapseni, mutta vähitellen tuntuu, ettei koti ole enää paras paikka sinulle... Auttakaa nyt herran tähden joku, ennen kuin me kaikki hajoamme!