että kun yhtenä päivänä ja iltana on helpompaa, niin seuraavana päivänä ja iltana on kahta vaikeampaa. Eilinen oli siis suhteellisen helppo ilta. Tai helppo ja helppo, mutta viimeisen puolentoista vuoden mittarilla mitattuna kyllä. Eilen ei suihku kestänyt kauaa, vanha pyyhe kelpasi, samoin yövaatteet, iltapalaakin söi hyvin, meni nukkumaan reippaasti. Lapsi teki iltapalaa jopa meille vanhemmille! Lapsi itsekin tuumi, että tuplattu lääkeannos taitaa vihdoin auttaa. Mutta tänään sitten taas kaikki oli niin paljon vaikeampaa kuin normaalisti. Tänään kulutettiin omahuone-kylpyhuone-kodinhoitohuone -väliä ahkerasti. Vanhoja yövaatteita ei voinut enää käyttää, koska ne oli aamulla tippuneet lattialle. Kaapissa olisi ollut puhtaita useampikin, mutta niitä ei voinut käyttää, koska ovat olleet kuivumassa narulla samassa kohtaa, kuin jotain, joka on ollut jossain, joka on koskettanut jotain jne. Hupparin olisi yöksi päällensä kelpuuttanut. Samasta syystä puhtaita alusvaatteitakin oli vaikeaa löytää. Tai puhtaita oli toki sekä kaapissa että kuivausrummussa, mutta kun sama edellä mainittu syy.. Siinä vierähti reilusti aikaa, kun lapsi kävi viidettä kertaa tutkimassa pyykkinarua, kuivausrumpua, omaa vaatekaappia, että löytyisikö jotain mitä pystyisi päälle pukea. Kun vihdoin päälle oli jotain yöksi löytynyt (taisi olla jokin collegepaita..) lapsi kaivoi jääkaapista treeniruuaksi tarkoitetun Piltti-purkin, joi lasin vettä ja meni nukkumaan ilman hammaspesua. Ja tajusin juuri, että koulureppukin oli sen näköinen, ettei siihen ole koskettukaan kotiintulon jälkeen. Täysin päinvastainen ilta, enkä keksi mikä oli eri tavalla tänään kuin eilen. Paitsi se, että eilen lapsi oli harrastuksensa parissa, tänään kavereiden kanssa kaupungilla. Adrenaliinit purkamatta tänään?

Olen niin lukemattomia kertoja yrittänyt löytää vastauksia ja toimintatapoja. Esimerkiksi tänäänkin lapsi tuli minulta kysymään lupaa saako hän laittaa yöksi hupparin päällensä (kun kaapista ei löydy muutakaan mitä pystyisi laittaa, vaikka täysin puhtaita vaatteita olisi siis tarjolla runsaasti). Miten sellaiseen voi lupaa antaa? Tai olla antamatta? Tai siirtää vastuun päätöksestä lapselle? Olen usein niin epätietoinen mitä sanoisin! Olen joskus huudattanut omaa lastani ihan tarkoituksella ja tietoisesti saadakseni lapsen ahdistuksen vaihtumaan raivoksi, sillä oikein angstisen murkun on helpompi nukahtaa kuin ahdistuneen lapsen.. niin outoa kuin se onkin. Mutta paska äiti -fiilis niinäKIN kertoina. 

Yritän nyt silti oikein kovasti kuitenkin muistaa sen, että eilen oli harvinaisen hieno ilta. Ehkä joskus tulevaisuudessa toinen samanlainen?