Jonain päivänä, kun tämä kaikki on taakse jäänyttä elämää annan tulla ihan kaiken ja annan palautetta. Olen sitä tehnyt toki matkan varrellakin, mutta kun ihan koko ajan ei jaksa. Nuoreni lääkitystä on nyt hoitava lääkäri tuuminut monta viikkoa. Ei ole aloitettu mitään uutta, vaikka nykyinen lääkitys ei vaan kerta kaikkiaan toimi. Vuoden verran nuori on sitä jo syönyt, eikä missään näy. Parin viikon päästä on seuraava hoitoneuvottelu, ehkä sitten siellä? Ellei sitten nosteta jo osastohoitojaksoa esiin. No, ne psykologiset tutkimukset nuorella alkavat. Tosin, ei niistä mitään informaatiota ole kotiin asti tullut. Psykologi oli laittanut tällä viikolla lapsen puhelimeen viestin, että aika on tällöin. Edelleenkään päähäni ei mahdu se, että kaikki informaatio tuotetaan ja luotetaan lapsen kautta. Okei, yläkouluikäinen osaa jo huolehtia. Mutta kun nuoren päässä vihmoo sen sata ajatusta ja huolta ja ahdistus syö ihan liikaa energiaa, niin ei vaan kerta kaikkiaan voi kaikkea nuoren niskassakaan kannattaa ja luottaa siihen, että kyllä nuori muistaa! En tajua..
 

Toki hoitopaikassa on viime aikoina toimintatavat muuttuneet. On perustettu tiimejä ja niin edelleen. Sen myötä nuoren oma työntekijä on eri tiimissä kuin nuoren hoitava lääkäri. Meiltä loppui omien työntekijöiden tapaamiset ennen kuin ne kunnolla alkoivatkaan (kumpikaan, alku ja loppu, ei kylläkään meidän omasta toiveesta), joten ei onneksi ole sitä ongelmaa, että meidän työntekijät olisivat kolmannessa tiimissä. Kun eri tiimien välisessä yhteistyössä on kaiketi haastetta. Puh.